Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
LaajennaToimittajat saavat joka päivä orgasmin muutaman kerran, kun pääsevätkysymään AKT:n tai muun ammattiliiton jäseneltä, "onko ay-liike menettänyt uskottavuutensa" Tämä piehtarointi on ollut aivan käsittämätöntä, kahden keskenään välirikontehneen ihmisen asioissa. Palstatilaa on käytetty jo enemmän kuin IImaailmansodassa. Tarkoitus on ilmiselvä, ay-liikeen vahingoittaminen.Ay-liike, AKT...
Raimo Sailas ja Kimmo Sasi (kok) ovat esittäneet 5 mrd euron menosupistamista valtion budjetin alijäämän paikkaamiseen. Kun katselin Raimo Sailasta televisiossa, jäin miettimään missä hän oli edellisen hallituksen aikana. Sen hallituksen aiheuttamaa alijäämää tässä nyt joudutaan kattamaan. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tilaston mukaan keskeisten veromuutosten kumulatiivinen vaikutus...
Vaalitulos oli yli miljoonan äänestäjän pettymykseksi juuri Gallup ennusteiden mukainen. Niinistöä markkinoitiin ”koko kansan presidenttinä” ja vaalikampanjasta olikin taitavastihäivytetty taustalle kokoomusvaikuttajien sankka joukko. Vasta vaali-iltana se rahavaltainen tukijoukko pullahti esille kaiken kansan pällisteltäväksi. Niinistö sai haluamansa vahvan mandaatin, jota tosin...
Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön mielestä suuri suosio ja korkea äänestysprosentti antaisivat tasavallan presidentiksi valitulle vahvemman mandaatin eli toimeksiannon. Ilmeisesti Niinistö on sekoittanut perustuslain ja osakeyhtiölain toisiinsa. Niinistön näkemys juontanee vaalirahoittajiensa asemasta, jotka ovat tottuneet käyttämään valtaa yhtiöissään mandaattien mukaan....
Järvenpäässä pidetty Ylen vaalitentti oli kokonaisuutena kelvoton. Parasta mikä tentistä jäi mieleeni oli Lipposen suorat sanat Soinille hänen porukoissaan pesivistä äärioikeistolaisista . Soinin vastaus oli kuten pikkupojilla on tapana "emme ole mitään tehneet".Huvittavinta tentissä oli kun Sauli Niinistö ei ole havainnut mitään rasistisia ja äärioikeistolaisia...
Joulun mentyä palaamme arkeen ja kohti presidentinvaalin ensimmäistä kierrosta. Epätietoisten äänestäjien joukko on poikkeuksellisen suuri, yli 25 prosenttia. Kestosuosikki Sauli Niinistön kannatus on laskusuunnassa. Hänestä paistaa väsynyt ja hieman tyhjänpäiväisiä puhuva mies., joka ei oikeastaan ole koskaan halunnutkaan presidentiksi Käykö hänelle kuten aikaisemmillekin...
Reijo Lehtinen
Pori
Sosialidemokraatit
Synt. 11.9. Aikaisemmin lukuisia luottamustehtäviä, puolueessa, ay-liikkeessä ja kunnallisissa luottamustehtävissä, nykyisin seuraan sivusilmin.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?